tiistai 14. elokuuta 2012

Last week ):


Moikkaa! nyt ois taas aikaa vähän kirjotella tänne blogiin (:  
Ja ajattelin kertoo mun viimeisestä lomaviikosta jotain. 
Elikkä mä olin kansainvälisellä nuortenleirillä joka järjestettiin puoliks kukonnotkossa ja puoliks kaupungissa . (: siel oli suomalaisten lisäks 27 saksalaista.
 (: Kukonnotkossa syötiin paljon, saunottiin ja käytiin uimassa. 
Jalkapalloa kin tuli pelattua ihan ilta myöhälläkin Suomalaiset-Saksalaiset.
 Tottakai suomalaiset voitti (: 
 Me käytiin luonnonsuojelupuistossa jossa me käytiin soutaa kirkkovenettä ja kalliolaskeutumassa (45m). 
Sää ei oikeen ollut meidän puolella joten oli pilvistä ja välillä satoi.
Torstaina kun tulimme takaisin vantaalle menimme keilaamaan.
Perjantaina oli vuorossa Fazerin reissu jonka jälkeen menimme Saksalaiselle sotilashautausmaalle josta jatkettiin pakkalan wintille.
Lauantaina lähdimme kokopäiväksi turkuun, kävimme turunlinnassa ja luostarinmäen käsityöläismuseossa.
     Sunnuntaina linnanmäelläviettoa jee! oli kyllä kivaa (:
                                                      Saksalaisten lempi laite oli ukko (:
  Maanantaina hyvästeltiin saksalaiset heurekalta ja ikävä tulee <3 
  Nyt onkin tiistai ja ensimmäinen koulupäivä on ohi (:




keskiviikko 1. elokuuta 2012

29. päivä serkun rippijuhlissa (:

Moikka (: 
Eli mun viikonloppu meni järjestellessä ja olemassa mun serkun rippijuhlissa sipoossa (:
Tässä kuvia juhlista ja sipoon kirkosta joka oli todella hieno! (: